Työvoimakoulutuksessa opittu edesauttaa työllistymistä yli puolella opiskelijoista

Vuonna 2014 työvoimakoulutuksen päättäneistä 55,3 %:lla koulutuksessa oppiminen on edesauttanut työllistymistä joko välittömästi tai viiveellä. Viimeisten vuosien aikana vaikutus on vakiintunut tälle tasolle. Sen sijaan kymmenessä vuodessa koulutuksen vaikuttavuus on kohonnut merkittävästi, 31 prosentista 55 prosenttiin. 

Tiedot perustuvat analyysiin, joka on koottu työvoimakoulutuksen  opiskelijapalautteista vuosilta 2003, 2008, 2013 ja 2014.

Koulutukset vaikuttavat parhaiten, jos koulutussuunnitelma on laadittu ja toteutettu mahdollisimman henkilökohtaisena ja oppimistehtävät on saatu tukemaan työelämän tarpeita.

Työvoimakoulutuksen laatu on kohentunut kaikilla osa-alueilla. Vuonna 2014 palautteen antajista hyvän tai erinomaisen yleisarvosanan antoi  83 prosenttia. Hyvänä tai erinomaisena vastaajat pitivät myös kouluttajien osaamista (88 %) ja opitun hyödyllisyyttä työelämässä (84 %). 

Eri vuosien vertailu osoittaa, että laatu on kohentunut kauttaaltaan. Kehittämishaastetta on edelleen osaamisten paremmassa huomioonottamisessa koulutussuunnittelussa ja työssäoppimisen tavoitteista sopimisessa.