Itsensätyöllistäminen yleistyy, mutta jakamistaloutta hyödynnetään vielä vähän

16.2.2017

Itsensätyöllistäjät käyttävät jakamis- ja alustatalouteen perustuvia digitaalisia työnvälitysalustoja vähän, vaikka niitä on syntynyt viime vuosina runsaasti. Digitaalisten työnvälitysalustojen merkityksen odotetaan kasvavan tulevaisuudessa.

Vakituisten ja kokoaikaisten työsuhteiden rinnalla ovat yleistyneet erilaiset uudet tavat tehdä työtä. Yhä useampi suomalainen työskentelee perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden ohella yksinyrittäjänä tai yrittäjämäisesti.

Owal Groupin työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta tekemän selvityksen mukaan jakamis- ja alustatalouteen perustuvia digitaalisia työnvälitysalustoja on syntynyt viime vuosina runsaasti. Itsensätyöllistäjät hyödyntävät kuitenkin toistaiseksi vähän muita digitaalisia alustoja kuin sosiaalisen median kanavia.

Itsensätyöllistäminen ja jakamistalous työelämän murroksessa -selvitys (Valtioneuvoston julkaisuarkisto)