Kokemukset työttömien haastatteluista myönteisiä

5.10.2017

Työttömät työnhakijat on vuoden 2017 alusta lähtien haastateltu säännöllisesti kolmen kuukauden välein. Työttömät ovat olleet tyytyväisiä entistä tiiviimpään yhteydenpitoon. Hallitus päätti syksyllä 2016 tehostaa työvoimapalveluja työllistymisen nopeuttamiseksi. Yksi sovituista toimenpiteistä oli määräaikaishaastattelujen toteuttaminen entistä tiheämmin. Haastattelujen tavoitteena on tukea työtöntä työnhaussa, ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä ja nopeuttaa avointen työpaikkojen täyttymistä.

Määräaikaishaastattelujen toteuttaminen on käynnistynyt TE-toimistojen mukaan hyvin haastattelujen suuresta määrästä huolimatta. Toteutumista seurataan reaaliaikaisen järjestelmän avulla. Kun tihennetty aikaväli otettiin käyttöön vuoden 2017 alussa, haastattelu oli tehty 18 prosentille työttömistä ennen kuin työttömyys oli kestänyt kolme kuukautta. Tilanne on puolessa vuodessa parantunut selvästi: syyskuun alussa määräaikaishaastattelu oli tehty 53 prosentille työttömistä ennen kolmen kuukauden työttömyyttä. Haastattelut on suunnattu enimmäkseen alle kolme kuukautta työttömänä olleille. Työllistymissuunnitelmat ovat kuitenkin lisääntyneet selvästi myös pitkään työttömänä olleilla.

Huhti-kesäkuussa toteutetussa kyselyssä 50 prosenttia asiakkaista koki haastatteluista olleen hyötyä. Haastattelujen hyödyllisyys arvioitiin koko maassa keskimäärin arvosanalla 3,46, kun maksimi oli 5. Kyselyyn vastasi 24 640 TE-toimiston henkilöasiakasta. Asiakkaat ovat antaneet myönteistä palautetta erityisesti kasvokkain saadusta palvelusta. Hallituksen linjausten mukaisesti painopistettä siirretäänkin entistä voimakkaammin kasvotusten tehtäviin haastatteluihin.

Lue lisää:

Kokemukset työttömien haastatteluista myönteisiä Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 5.10.2017
Kysymyksiä ja vastauksia työnhakijoiden haastatteluista (tem.fi)
TE-palvelutyytyväisyys: Työnhakijoista 50 % pitää määräaikaishaastatteluja hyödyllisenä