Vuodenvaihteen maksuaikataulut KEHA-keskuksessa

8.12.2017

Vuodenvaihteen maksukatko on tänä vuonna ajalla 21.12.2017 - 4.1.2018. Tänä aikana maksatuksia voidaan käsitellä vain poikkeuksellisesti. Maksukatkon aikana päivitetään tietojärjestelmiin mm. vuoden 2018 viivästyskorko sekä vuodenvaihteessa voimaan tulevat muutokset tilipuitteissa sekä talousarviossa. Työttömyysetuuksiin ei tulevana vuodenvaihteena tule indeksimuutoksia. Palkkatuen ja starttirahan maksatusohjeita on päivitetty. Ohjeet löytyvät KEHA-keskuksen sivuille linkitettyinä. Starttirahan vuoden 2018 maksupäivät on myös päivitetty sivuillemme.


Maksatuksen hakeminen (KEHA-keskus)

Palkkatuen maksatuksissa käsittelyajat edelleen pitkiä

Maksatusyksikön käsittelyajoissa on ollut viiveitä vuoden 2017 aikana. Työvoimapalveluihin osallistuvien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuonna 2017 merkittävästi useiden työllisyyttä tukevien uudistusten tuloksena. TE-toimistot ovat tehneet työllistämispäätöksiä moninkertaisen määrän verrattuna viime vuoteen, joten hakemusmäärä maksatuksessa on kasvanut huimasti, erityisesti palkkatuen ja starttirahan osalta. Palkkatuen ja starttirahan maksatuksen saaminen on perustuslailla suojattu etuus, joten niiden ensisijainen käsittely on tarkoittanut kumuloituvia viiveitä myös muissa maksatuksissa, erityisesti kunnille maksettavissa korvauksissa. Henkilöstömme on tässä haastavassa tilanteessa tehnyt parhaansa, mutta valitettavasti se ei ole täysin riittänyt vastaamaan kasvaneeseen hakemusmäärään.

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi kesää vasten yksikköömme lisämäärärahan määräaikaisen lisähenkilöstön palkkaamiseen. Hakemusten käsittelytilanne on saatu vakiintumaan, eivätkä käsittelyajat enää kasva. Myös muissa maksatuksissa olleita viiveitä on saatu mukavasti tasoittumaan ja tilanne normalisoitumaan. Viiveisiin palkkatuen maksatuksessa on kuitenkin syytä edelleen varautua.

Käsittelyaikaennuste vuodenvaihteessa 2017 - 2018:

  • starttiraha käsitellään normaalin maksuaikataulun puitteissa, ei viiveitä
  • palkkatuki yksityisille: käsittelyaika noin 8 viikkoa, viiveet jatkuvat
    (työttömien yhdistysten palkkatukihakemukset käsitellään etusijaisesti, käsittelyaika on 4 viikkoa)
  • palkkatuki kunnille ja kuntayhtymille: käsittelyaika noin 12 viikkoa, viiveet jatkuvat
  • muut kuntakorvaukset: käsittelyaika noin 7 viikkoa
  • muut maksatukset: normaali käsittelyaika noin 30 vrk, ei viiveitä
  • laskutuksen perusteella maksettavat: eräpäivinä, ei viiveitä

Pahoittelen asiakkaillemme aiheutunutta haittaa palkkatuen maksatuksen käsittelyviiveistä johtuen. Teemme parhaamme resurssien puitteissa. Toivotan asiakkaillemme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa. Lupaamme parantaa tahtia ensi vuoden alussa, saadessamme lisähenkilöstöä maksatusten käsittelyyn.

Pauliina Smolander, maksatusjohtaja