Pian Työmarkkinatori auttaa läpi työelämän solmukohdista

10.12.2018

Hallituksen kärkihanke TE-digissä rakennettava Työmarkkinatori syntyy ripeästi. Asiakkaiden erilaisista elämäntilanteista lähtevän Työmarkkinatori.fi-verkkopalvelun ensimmäinen versio otetaan käyttöön kesään 2019 mennessä. Tekoälyn käyttöä työnhaun apuna testataan jo kuluvan vuoden aikana.

TE-digi-hanke perustettiin rakentamaan uudet, paremmat ja "epätyypilliset" työsuhteet paremmin huomioivat digitaaliset työelämäpalvelut. Keskeinen tavoite on kohtaannon parantaminen: ihmisten työttömyysaikojen lyhentäminen sekä työnantajien rekrytointien nopeuttaminen.

Nykyisin uutta työtä etsivä ihminen joutuu seuraamaan lukemattomia verkkopalveluita. Vastaavasti työnantajan haasteena on saada tieto avoimesta työpaikasta kaikille potentiaalisille hakijoille. Työmarkkinatorin suuri idea on tarjota sekä työnhakijoille että työnantajille yksi käyttöliittymä, jonka kautta löytyvät kaikki työpaikat, työnhakijat sekä yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut, jotka voivat auttaa työnhakijaa ja työnantajaa.

Työmarkkinatorin kautta työnhakija löytää myös yksityisillä alustoilla olevat avoimet työpaikat. Näytämme siis ihmisen osaamiseen ja toiveisiin parhaiten sopivat työpaikat. Sitten ohjaamme heidät niille alustoille, joilla työpaikat varsinaisesti sijaitsevat, TE-digin hankejohtaja Mikko Rantahalme kertoo.

Työnhaun avuksi

Helmikuusta 2018 lähtien on työnhakijoiden ja työnantajien käytössä ollut Työmarkkinatorin Hakupalvelu -nimellä kulkeva testiversio. Siellä työnhakija voi täyttää osaamisprofiilinsa ja katsoa, mitä työpaikkoja palvelu hänen osaamisensa perusteella ehdottaa. Työnantajalle Hakupalvelu listaa ne työnhakuprofiilinsa julkaisseet ihmiset, joiden osaaminen parhaiten vastaa työnantajan etsimää osaamista.

Seuraavan ison askeleen Työmarkkinatori astuu ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2019, kun uusi elämäntilannelähtöisesti suunniteltu Työmarkkinatori.fi-julkaistaan. Tässä yhteydessä nykyinen Hakupalvelun testiversio sulautetaan osaksi uutta Työmarkkinatoria. Seuraavat askeleet ovat kohtaannon parantaminen tekoälyn avulla sekä yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntarjoajien pääsy Työmarkkinatorille.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että Työmarkkinatori-kokonaisuus ja sen taustalla toimiva tekoäly tarjoavat ihmisille palveluita, jotka helpottavat oman osaamisen ja sen puutteiden tunnistamista. Palvelut auttavat myös työpaikan löytämisessä tai urasuunnittelussa.

Julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan

Työnhakijoita ja työnantajia mahdollisimman paljon hyödyttävä Työmarkkinatori vaatii ympärilleen julkisen sektorin tarjoamien peruspalvelujen lisäksi paljon muutakin. Mukana on muun muassa yksityistä ja kolmatta sektoria edustavia työllisyys- ja koulutuspalvelujen tarjoajia. Työmarkkinatorin kautta nämä saavat mahdollisuuden tarjota palveluitaan kohdennetusti suurille käyttäjäjoukoille.

Myöhemmin Työmarkkinatorilta löytyvät myös työnhakijan viranomaisasioinnin palvelut.

Työmarkkinatorin tekemisen perusta on yhteiskehittäminen kaikkien asiakasryhmien ja palveluntarjoajien kanssa. Säännöllisesti työskenteleviin referenssiryhmiin kuuluu useita satoja tahoja. Yksittäisten työpajojen kautta panoksensa Työmarkkinatorin kehittämiseen on antanut huomattavasti suurempi joukko. Yhteiskehittämiseen pääsee edelleen mukaan.

Lisätietoja:
Mikko Rantahalme, hankejohtaja, TE-digi, 0295 020 306, mikko.rantahalme@ely-keskus.fi
Henriikka Kokkola, kehittämisasiantuntija, Työmarkkinatori, 0295 025 114, henriikka.kokkola@ely-keskus.fi


www.tyomarkkinatori.fi
https://twitter.com/tyomarkkinatori  
https://www.linkedin.com/showcase/tyomarkkinatori/