Jos lomautuksesi jatkuu pitkään

10.9.2020

Osa koronan vuoksi lomautetuista on jo päässyt palaamaan työhön, mutta monen lomautus jatkuu edelleen. Jos lomautuksesi jatkuukin pidempään, mitä kannattaa ottaa huomioon?

Tarkista, että työnhakusi on edelleen voimassa

Aloittaessasi työnhaun olet saattanut ilmoittaa lomautuksen viimeisen voimassaolopäivän. Jos lomautus on jatkunut tästä päivämäärästä, tai lomautustilanteesi on muuten muuttunut, ilmoitathan siitä TE-toimistoon. Helpoiten ilmoittaminen ja tarkistaminen käy Oma asiointi-palvelun kautta. Työnhaun voimassaolo on edellytys työttömyysetuuden maksamiselle.

Päivärahan enimmäisaika ei kulu vuoden loppuun asti

Päivärahalla on enimmäisaika, jonka sitä voi saada. Yleensä enimmäisajan pituus on 300–500 päivää. Sinun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia enimmäisajasta loppuvuoden aikana, sillä enimmäisaika ei kulu lainkaan vuodenvaihteeseen saakka. Väliaikainen lakimuutos koronan vuoksi tuli voimaan uusien lomautusten osalta maaliskuussa ja kaikkien ansiopäivärahaa saavien osalta heinäkuun alussa.

Enimmäisaika alkaa kulua taas vuoden 2021 alussa. Jos olet osittain työssä, enimmäisaikaa kuluttavat vain lomautuspäivät.

Lue lisää

Mitä on hyvä tietää, jos lomautus jatkuu pitkään (tyj.fi)

TE-palvelut koronatilanteessa henkilöasiakkalle

Työttömyysturva

Oma asiointi-palveluun