Ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeus ja rekisteröinnit

Oikeus tehdä ansiotyötä Suomessa määräytyy kansalaisuuden mukaan.

EU/ETA-maat

  • Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaiset saavat työskennellä Suomessa ilman työntekijän oleskelulupaa. Vastaava oikeus on myös Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaisilla.
  • EU-kansalaisen sekä Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaisen on rekisteröitävä oleskeluoikeutensa, jos maassa oleskelu kestää yli 3 kuukautta. Rekisteröinti suoritetaan Maahanmuuttovirastossa.
  • Pohjoismaiden (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) kansalaiset rekisteröivät oleskelunsa maistraatissa.

ETA-alueen ulkopuoliset maat

  • Muiden maiden kansalaisilta vaaditaan lähtökohtaisesti työntekijän oleskelulupa.
  • Ulkomaalaislaissa on säädetty tilanteista, jolloin työnteko on mahdollista tavallisen oleskeluluvan, viisumin tai viisumivapauden nojalla.
  • Työnantajan velvollisuutena on varmistua siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on vaadittava työntekijän oleskelulupa tai että hän ei tarvitse oleskelulupaa.