TE-live – vuorovaikutteista rekrytointia

TE-live on TE-palvelu, jossa tuotetaan suoria lähetyksiä avoimista työpaikoista, työelämän eri teemoista ja koulutusmahdollisuuksista. Työpaikkoja on helppo TE-liven avulla tuoda näkyviksi avoimella ja innostavalla viestinnällä. TE-liveä käytetään myös TE-toimiston omien palvelujen markkinoinnissa.

Työnhakutilanne haltuun

Kun olet perinteisen työpaikkailmoituksen varassa, voi paljon jäädä arvailujen varaan. Vaikka voit tiedustella työpaikasta työnantajan edustajalta, ei esimerkiksi puhelimitse ole välttämättä helppoa tuoda esille kaikkia askarruttavia kysymyksiä, saati saada niihin riittäviä vastauksia. Etukäteen voi olla myös hankalaa saada kuvaa työpaikalla vallitsevasta kulttuurista, yrityksen arvoista tai vaikka siitä, millaisia tulevat työkaverit ovat.

Verkon kautta lähetystä seuratessasi voit esittää työpaikkaa ja hakua koskevia kysymyksiä anonyymisti. Juontajamme nostaa kysymyksesi chatista keskusteluun. Lisäksi kuulet vastaukset myös toisten työnhakijoiden esittämiin kysymyksiin, joita et välttämättä itse hoksaisi kysyä.

Keskustelun pohjalta saat kuvan sekä työnantajasta että haettavasta tehtävästä tietääksesi, vastaako haettava paikka juuri sinun toiveitasi ja vahvuuksiasi. Tämä auttaa hakemuksen laatimisessa ja mahdolliseen haastatteluun valmistautuessa, kun sinun ei tarvitse arvailla, mitä kokemusta ja ominaisuuksia työnantaja arvostaa tai onko jokin rajoite esteenä työn tekemiselle.

Voit seurata livelähetyksiä Facebookissa, YouTubessa sekä TE-liven verkkosivuilla.
Jos et pääse osallistumaan livelähetykseen, voit katsoa tallenteen jälkikäteen, ja vaikka varsinainen rekrytointi olisikin jo mennyt ohi, voit hyödyntää lähetystallennetta avoimen hakemuksen teossa. Yksikään työnantaja ei pahastu, kun heitä lähestyy motivoitunut asiaansa perehtynyt työnhakija.

Rekrytointitilaisuuteen osallistuminen TE-liven kautta tarjoaa mainion mahdollisuuden osoittaa kiinnostusta ja omaa aktiivisuutta työnantajalle.

Tehokasta rekrytointia

TE-live-lähetyksessä pääset kertomaan työpaikkailmoitusta laajemmin, mitä organisaationne tarjoaa työpaikkana ja miksi sinne kannattaa hakeutua töihin. Hakijat pääsevät etukäteen tutustumaan avoinna olevaan paikkaan, jolloin sinulla on mahdollista saada parempia hakemuksia juuri niiltä, jotka innostuvat tehtävästä ja ovat todennäköisesti sopivia siihen.

Lähetyksen aikana katsojien käytössä on chat, jonka kautta hakijat voivat lähettää kysymyksiä avoinna olevaan paikkaan liittyen. Juontaja nostaa kysymykset chatista keskusteluun, joten hakijat saavat vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin jo varhaisessa vaiheessa, ja näin myös sinä työnantajana säästät aikaa ja vaivaa varsinaisen haun aikana. Lisäksi voit hyödyntää haastattelutilanteen tehokkaammin, kun ehdokas on jo saanut vastaukset moniin kysymyksiinsä ja näin ollen pystynyt valmistautumaan paremmin.

Etäyhteysmahdollisuuden avulla voit liittyä livelähetykseemme esimerkiksi työpaikalta tai omalta kotitoimistoltasi käsin.

Livelähetyksestä jää tallenne videokirjastoomme. Videokirjastoa selaileva työnhakija voi tallenteen perusteella innostua hakemaan teille töihin, vaikkei juuri sillä hetkellä olisikaan avointa rekrytointia meneillään.