Uutisia

null Yrittäjien työmarkkinatukea jatketaan 30.6.2021 asti

28.1.2021

Yrittäjät ovat voineet saada väliaikaisesti työmarkkinatukea, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronaviruspandemian takia. Väliaikainen laajennus yrittäjien työttömyysetuuteen on nykyisellään voimassa 31.3.2021 asti.
– Koronaviruspandemia on ajanut monet yrittäjät ahtaalle. Yrittäjien työmarkkinatuki on tuonut kriisin keskellä turvaa varsinkin niille pienyrittäjille, joiden toimeentulo on kriisistä johtuen ollut hyvin epävarmalla pohjalla. Tuelle on edelleen selvä tarve, joten käynnistämme kiireellisen lainvalmistelun sen jatkamisesta, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

Kela maksoi vuonna 2020 yrittäjän työmarkkinatukea yhteensä noin 44 000 yrittäjälle. Tukea maksettiin yhteensä noin 165,8 miljoonaa euroa.

Millä edellytyksillä yrittäjä voi saada työmarkkinatukea

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Työmarkkinatuki on yksi työttömyysetuuden muoto.

Lue lisää: