Viiveitä starttirahan ja palkkatuen maksatuksessa

Vuoden alussa voimaan tulleen työllisyyspaketin vaikutukset tuki- ja maksujärjestelmiin ovat olleet odottamattoman suuria. Indeksimuutokset sekä TE-toimistojen starttiraha- ja palkkatukipäätösten konversiot hallitusohjelmaan kirjatun työllisyyspaketin käyttöönotosta johtuen ovat vaatineet järjestelmäasiantuntijoiltamme paljon työtä, ja paketin tuotantoon vienti on valitettavasti edelleen kesken.

Tuotantotestauksen toivotaan onnistuvan tällä viikolla, ja tavoitteena on saada työllisyyspaketin aiheuttamat muutokset tuki- ja maksujärjestelmiin tammikuun loppuun mennessä valmiiksi.

Valitettavasti viive tarkoittaa asiakkaillemme sitä, että tammikuun starttiraha- ja palkkatukimaksatuksia ei saada liikkeelle. Niitä ei voida edes käsitellä, johtuen indeksiajojen ja konversioiden viiveistä. Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutuvia viiveitä. Maksujaksot, jotka päättyvät joulukuussa 2016, voidaan hakea ja maksaa viiveittä. 

Tammikuulle 2017 ulottuvat jaksot voidaan hakea normaalisti, mutta niitä päästään käsittelemään vasta helmikuun puolella. Toivomme saavamme mahdollisimman paljon sisään tulleista starttirahan maksuhakemuksista käsitellyksi helmikuun ensimmäisen maksupäivän ajoon, mutta hakemusmäärästä johtuen on todennäköistä, että osa hakemuksista jää helmikuun lopun maksuajoon. 

Palkkatuen maksatushakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja hakijoiden on syytä varautua siihen, että hakemusjonon purkaminen kestää joitakin viikkoja. Maksuhakemuksen jättämistä ei kannata viivästää, saamme ne siirrettyä kuitenkin varsin nopeasti käsittelyyn kun järjestelmä sen mahdollistaa. Pyydämme asiakkailtamme kärsivällisyyttä ja kehotamme seuraamaan tiedotteita asiasta nettisivuillamme. Tiedotamme välittömästi, mikäli jostain syystä lisäviiveitä tulisi, tiedotamme myös maksatuksen käynnistymisestä välittömästi.

Pauliina Smolander
Maksatusjohtaja

KEHA-keskus