TE-palvelujen yrityskampanja täydessä vauhdissa - Suomen Yrittäjät kannustaa yhteistyöhön

12.5.2015:

TE-palvelujen maaliskuussa alkaneen yrityskampanjan toinen verkkolehti on julkaistu. Lehdessä on runsaasti yrityksille aidosti hyödyllistä asiaa mm. palkkatuesta, kansainvälisistä rekrytointipalveluista ja CV-netistä, joita esitellään niin yritysten kuin TE-toimiston näkökulmista. Videomuodossa toteutetussa pääkirjoituksessa kuullaan Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen terveiset.

Hyvät tuloksen tekijät

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus kehottaa työnantajia ja yrittäjiä yhteistyöhön TE-palvelujen kanssa. Hän tietää, että hyvien tulosten edellytyksenä on molemminpuolinen aktiivinen asenne. 
− Yrittäjän on hyvä vähintäänkin tuntea TE-toimistojen palveluvalikoima. Siten niihin on helpompi tarttua, kun tarvetta ilmenee, Järventaus sanoo.

TE-palvelut tarjoaa monipuolisia maksuttomia palveluja yrityksille koko maan kattavan palveluverkoston kautta. Saatavilla on asiantuntevaa apua niin työntekijöiden rekrytointiin, henkilöstön osaamisen kehittämiseen kuin yrityksen muutostilanteisiin. Myös yritystoimintaansa aloittava ja sen kehittämisestä kiinnostunut yrittäjä saa TE-palvelujen kautta tukea ja tietoa.

TE-palvelujen asiantuntijat osaavat tarpeen mukaan ohjata yritykset myös laajan kumppanuusverkoston palveluihin. TE-palvelut on osa Yritys-Suomen kumppanuusverkostoa, jossa ovat mukana myös muun muassa ELY-keskukset, Finnvera, Tekes, Finpro sekä seudulliset yrityspalvelutoimijat kuten kehittämisyhtiöt ja Uusyrityskeskukset.

Verkkoasiointi on arkipäivää

Verkkoasiointi TE-palvelujen kanssa on nykyään suosittua ja se onnistuu kätevästi Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi-palvelussa. Esimerkiksi avoimista työpaikoista julkaistaan verkossa jo 94 % ja starttirahahakemuksista tehdään verkossa 63 %. Oma asiointi -palvelussa voi lisäksi etsiä sopivaa työntekijää CV-netistä tai jättää palkkatukihakemuksen. Palvelu kannattaakin ottaa heti käyttöön, koska sen avulla asiointi on mahdollista myös virastoaikojen ulkopuolella ja käsittelyä voi seurata reaaliajassa.

Lue lisää