Syyskuun 2014 työllisyyskatsaus: Työttömiä työnhakijoita 314500

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun 2014 lopussa yhteensä 314 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 29 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 4 900:lla. 

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 41 700. Määrä on 5 200 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.  Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-syyskuussa keskimäärin 68,3 prosenttia, mikä on 5,7 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä oli 92 600, mikä on 15 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 117 500 eli 9 900 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuun aikana 38 100 eli 3 400 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli syyskuussa avoinna 65 100 työpaikkaa, mikä on 6 600 enemmän kuin vuosi sitten.

Lomautettujen määrä nousi

Koko maassa oli lomautettuna syyskuun 2014 lopussa arviolta 28 000 henkilöä, mikä on lähes 2 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat myös lisääntyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 8 500 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 900 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysaste 8,2 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 218 000, mikä oli 19 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8,2 prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli syyskuussa 29 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 68,2 prosenttia, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. 

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja ryhmälomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.