Työttömien pääsy velkajärjestelyyn helpottuu

Velkajärjestelylaki muuttuu vuoden 2015 alusta niin, että myös työtön voi päästä velkajärjestelyyn. Velkajärjestely ei enää voi estyä työttömyyden perusteella ainakaan silloin, kun työttömyys on kestänyt lähes yhtäjaksoisesti 18 kuukautta. 

Työtön voi saada velkajärjestelyn nopeamminkin, jos työllistyminen on epätodennäköistä tai maksukykyä ei muodostuisi työssä ollessakaan.

Velkajärjestelylaki muuttuu myös niin, että työnteko velkajärjestelyn aikana on entistä kannattavampaa. Niin sanotun lisäsuoritusvelvollisuuden vuosikohtaista rajaa nostetaan 2 000 euroon. Lisäksi sen ylittävistä lisätuloista velallinen saa pitää puolet ja puolet täytyy maksaa velkojille.

Velkajärjestelyn myötä ulosotto päättyy. Velkajärjestelyn päättymisen jälkeen luottotiedot palautuvat ja velallinen saa anteeksi maksamatta jääneet velat. Talous- ja velkaneuvojat avustavat velkajärjestelyn hakemisessa maksutta. 
Talous- ja velkaneuvojien yhteystiedot ja lisätietoa velkajärjestelystä 

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta 

Velkajärjestelylakiin tulee vuoden alusta muitakin muutoksia. Yksityiset elinkeinonharjoittajat voivat tietyin ehdoin hakea yksityishenkilön velkajärjestelyä ja joitakin velkajärjestelyn esteitä lievennetään. Samalla velkojen vanhentumista koskevaa lainsäädäntöä muutetaan niin, että kaikki velat vanhentuvat lopullisesti säädettyjen aikojen jälkeen.