Avoimet työpaikat –palvelussa väärinkäytökset erittäin harvinaisia

Poliisi on varoittanut elokuun puolivälissä 2013 kansalaisia Rocla Oy:n nimissä tapahtuneesta huijauksesta. 

Yrityksen nimissä on laadittu ilmoitus avoimesta työpaikasta. Työpaikanhakijoihin on otettu yhteyttä ja sovittu työpaikkahaastattelu sekä pyydetty toimittamaan samalla mm. tilitiedot, kopiot henkilöllisyyspapereista ja pankkitunnuksista.

Nyt ilmitullut väärinkäytös on valitettava, mutta äärimmäisen harvinainen. Tapaus on työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan ensimmäinen laatuaan. 

Tällä hetkellä Avoimet työpaikat –palvelussa on yli 20 000 yritysten avoimiksi ilmoittamaa työpaikkaa. Ohjeen mukaan TE-toimisto julkaisee paikkailmoituksen vasta, kun se on puhelimitse varmistanut ilmoituksen lähettäjän. Samassa yhteydessä sovitaan usein myös tiedotuksesta ja muista paikan täyttöön liittyvistä toimenpiteistä.

Työ- ja elinkeinoministeriö tarkistaa, onko sen antamia ohjeita työpaikkailmoitusten vastaanottamisesta ja seurannasta täsmennettävä. Tavoitteena kuitenkin on, että yritykset voivat mahdollisimman vaivattomasti ilmoittaa avoimet työpaikat tietojärjestelmään ja asiakkaat voivat luottaa tietojen oikeellisuuteen.